= Sisar Zuanna (kirj. Minna Heimola 2011-2012) = Armollinen Jumala oli nähnyt hyväksi, ettei bolognalaiselle kauppiaalle Bartholinus Punaparralle syntynyt poikalasta hänen rukouksistaan huolimatta. Syntyi vain kuusi tytärtä, joista nuorin ja eniten isänsä mieleen oli Zuanna. Herran vuonna 1188 syntynyt Zuanna oli nopea lukemaan ja laskemaan, eikä Bartholinus pian käynyt montaakaan kauppaneuvottelua ilman, että Zuanna oli paikalla kirjoittamassa sulkakynällä ylös myytyjä ja ostettuja tavaroita ja kertomassa isälleen yhteenlaskettuja kauppasummia. Zuanna myös matkusti isänsä mukana kauppamatkoilla, joskus pojan vaatteissa, jotta hänen jo naimaikää lähestyessään hän ei johdattaisi miesten mietteitä lihallisiin, vaan he voisivat keskittyä kaupankäyntiin. Etenkin Zuannan Margarita-äidin kuoltua hänestä tuli entistä selvemmin isänsä apulainen. Zuanna ei kaivannut muutosta; hän rukoili isälleen lisää elinpäiviä. Tämä sai kuitenkin verensyöksyn Herran vuonna 1205, Zuannan ollessa 17-vuotias, ja vaikka hän Jumalan armosta selvisi, menetti hän voimansa ja tajusi, että ei kestäisi enää kauaa, ennen kuin hän siirtyisi tästä ajasta kiirastulen kautta Neitsyt Marian helmaan. Vanhemmat tyttäret olivat jo solmineet kunnialliset avioliitot isänsä kauppakumppanien poikien kanssa; vain Zuanna oli naimaton. Isä alkoi kiireesti järjestellä avioliittoa Zuannan ja leskeksi jääneen tuttavansa Giliolusin välille. Zuanna alistui suunnitelmiin kunnioituksesta isäänsä kohtaan, ja pariskunta vihittiin seuraavana keväänä. He asettuivat asumaan samoin Bolognaan, lähelle Zuannan isän kauppahuonetta. Liitto oli kuitenkin onneton alusta alkaen. Zuanna oli odottanut ja toivonut samanlaista työtoveruutta kuin se, joka hänellä oli ollut isänsä kanssa, mutta Giliolus oli ylpeä mies. Hän ei halunnut antaa naiselle tuumaakaan valtaa kauppahuoneensa asioihin, ei edes omalle vaimolleen, eikä edes - tai etenkään - silloin, kun epäili vaimonsa tietävän kaupankäynnistä enemmän kuin hän itse. Hän katsoi, että vaimolle kuului lähinnä lasten synnyttäminen. Herra ei kuitenkaan heitä lapsilla siunannut, ja jo vuoden avioliiton jälkeen Zuanna oli tylsistynyt. Kun vielä hänen isänsä kuoli keväällä 1207, Zuanna oli murheen murtama. Hän alkoi toivoa pääsevänsä itsekin Neitsyt Marian helmaan, niin syntinen kuin ajatus olikin, sillä elämä tuntui olevan jo ohi. Pelastus tuli Zuannan tuttavan Tomasinan kautta. Tomasina ja tämän puoliso olivat käyneet Roomassa kauppaliikkeensä asioilla, mutta he olivat samalla tehneet pyhiinvaellusmatkan pyhän Pietarin basilikaan. Tomasinan kuvaillessa Rooman kirkkoja Zuannan mielessä alkoi itää suunnitelma. Kenties hän voisi matkustella, vaikka ei saanutkaan enää hoitaa kauppaa. Giliolusille hän esitti asian niin, että kenties Herra siunaisi heitä perillisellä, jos hän suorittaisi pyhiinvaelluksen. Giliolus suostuikin, ja Zuanna sai lähteä matkaan. Hän tunsi nousseensa kuolleista, ja matkustaessaan ilman aviomiestään hän tunsi viimein olevansa oman itsensä herra. Päästyään Roomaan hän oli jo lähes unohtanut pyhiinvaelluksensa ja ihasteli tavallisten matkustavaisten tavoin muinaisten roomalaisten suuria rakennelmia. Mutta kun Zuanna sitten astui pyhän Pietarin basilikaan rukoillakseen siellä, nämä maalliset ajatukset tuntuivat jäävän kauas taakse, kuin hän olisi jo astunut taivaaseen. Hän tunsi pyhyyden läsnäolon, ja polvistuessaan rukoilemaan Jumalanäidin alttarin ääreen hän purskahti itkuun, itkien syntisyyttään antaen kyyneltensä valua pyhän Neitsyen helmaan. Neitsyen äidinrakkaus lohdutti häntä, ja hän näki sisäisillä silmillään, kuinka tämä puristi hänet syliinsä. Zuanna palasi kotiin kiittäen ja ylistäen Jumalaa. Hän tunsi sydämensä hehkuvan rakkaudesta Kristusta ja pyhää Neitsyttä kohtaan ja yritti elää mahdollisimman nuhteettomasti. Pian elämä Bolognassa palasi kuitenkin vanhoihin polkuihinsa. Giliolus oli yhtä ylpeä ja jääräpäinen kuin ennenkin, ja kun Zuanna yritti kohdella häntä lempeämmin, hän herätti miehessä vain epäluuloja. Lasta pariskunnalle ei syntynyt, ja Giliolus oli jatkuvasti pettyneempi pojan ja perillisen puutteeseen; hänen ensimmäisestä avioliitostaankaan ei ollut lapsia. Turhautunut Zuanna pyysi mieheltään lupaa tehdä uuden pyhiinvaelluksen, tällä kertaa Pyhän Jaakobin haudalle Santiago de Compostelaan. Giliolus ooi tyytymätön, mutta antoi lopulta periksi, kun Zuanna vakuutti pyytävänsä pyhältä Jaakobilta ja muilta pyhimyksiltä perillistä. Herran vuonna 1213 tehty matka oli pidempi ja Zuanna tunsi taas saman vapauden tunteen. Hän kulki yhdessä muiden pyhiinvaeltajien kanssa ja iloitsi seurasta. Perillä Santiagossa Zuanna ihasteli pyhän Jaakobin katedraalia, joka melkein sata vuotta sitten oli rakennettu pyhän Jaakobin haudan päälle. Täällä, lähellä pyhimystä, hän jälleen tunsi olevansa lähellä pyhyyttä ja rakkautta, ja rukoillessaan hän lupaustensa mukaisesti pyysi, että Jumala ja kaikki pyhät soisivat hänelle ja Giliolusille pojan ja perillisen. Jälleen Zuanna näki sisäisillä silmillään, kuinka pyhä Jaakob katsahti häneen ankarasti, mutta rakastaen, ja tarttui hänen käteensä. Pyhimys sanoi vakavalla äänellä: -Poikaa et tule koskaan saamaan, vaan ensin veljen ja sitten sisaria. Zuanna ei lainkaan ymmärtänyt pyhimyksen sanoja. Hän rukoili vielä uudelleen, että Herra katsoisi hänen puoleensa ja soisi hänelle pojan kuten Elisabetillekin oli käynyt vanhoilla päivillään, mutta vastaus oli sama. Raskain sydämin Zuanna lähti kotimatkalle, sillä hän ei ymmärtänyt, mitä pyhimyksen sanat tarkoittivat, ja hän pelkäsi miehensä raivoa, kun poikaa ei syntyisi. Kotiinpaluu olikin jälleen yhtä haalea. Giliolus oli tyytymätön siihen, että Zuanna oli ollut pois niin pitkään eikä perillistä vieläkään kuulunut. Vaikka Zuanna oli alunperin päättänyt pitää pyhimyksen sanat omana tietonaan, hän erään riidan aikana ei voinut hillitä itseään, vaan tiuskaisi Giliolukselle tämän olevan isäksi niin kyvytön, että itse pyhä Jaakobkin oli sen huomannut. Giliolus oli raivoissaan ja läimäytti Zuannaa kasvoihin, tämä vastasi heittämällä Giliolusia käteen sattuneella puolitäydellä tinatuopilla. Giliolus poistui kotoa raivoissaan. Aamulla Zuanna sai viestin hänen kuolemastaan. Giliolus oli juovuspäissään haastanut riitaa kapakassa, ja saanut tappelussa tikarin rintaansa. Zuanna itki syyllisyyttään Giliolusin kuolemaan pikemminkin kuin suruaan. Lisäksi hän sai huomata alkaessaan Giliolusin kuoltua selvittää kauppahuoneen asioita, että tämä ei ollut lainkaan osannut tai halunnut hoitaa liikeasioitaan. Kauppa oli pakko myydä velkojen kattamiseksi, ja Zuanna jäi käytännössä puille paljaille pientä isänsä vain hänelle jättämää perintöä lukuunottamatta. Tomasina pelasti kuitenkin Zuannan jälleen. Tomasina ja tämän mies olivat äskettäin laajentaneet kauppaliikkeensä toimintaa Assisiin, ja Tomasina oli omin silmin nähnyt kansan jo pyhäksi kutsuman Assisin Fransiskuksen saarnaamassa kaupungin kaduilla. Tomasina kutsua Zuannan luokseen, jotta hänkin saisi nähdä tämän elävän pyhimyksen. Niin Zuanna armon vuonna 1215 pakkasi tavaransa ja lähti Assisiin Tomasinan ja tämän puolison Pietron luokse. Kun hän sitten ensimmäistä kertaa näki elävän pyhän, hän vajosi polvilleen kuin suuren voiman painamana. Kun autuas Fransiskus saarnasi, hän alkoi itkeä syntejään samalla tavoin kuin aikanaan Roomassa pyhän Pietarin basilikassa. Fransiskus saarnasi niin vetoavasti, ettei monenkaan naisen eikä miehenkään silmä pysynyt kuivana, vaan kaikki tajusivat syntisyytensä ja rukoilivat anteeksiantamusta. Erityinen armo kohtasi kuitenkin Zuannaa Fransiskuksen saarnan jälkeen, kun tämä tuli Zuannan ja Tomasinan luokse keskustelemaan heidän kanssaan. Pyhä Fransiskus ilmaisi olevansa lähdössä Roomaan, ja kuultuaan Zuannan käyneen Roomassa pyhiinvaelluksella vuosia sitten ja muistelevan pyhää kaupunkia lämmöllä Fransiskus pyysi hänet mukaansa matkalle. Häkeltyneenä ja nolona Zuanna sanoi, ettei hänellä olisi kenties nykyisessä tilanteessaan rahaa matkaan. Silloin Fransiskus nauroi ja siteerasi Kristuksen sanoja: Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Ja mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Niin Zuanna lähti Fransiskuksen matkaan, ilman kukkaroa tai vaunuja, perin toisenlaiselle matkalle kuin se, jonka hän oli aikanaan tehnyt kauppiaan vaimona. Ja Jumala piti huolen niin Fransiskuksesta kuin tämän seurueestakin, niin, ettei Zuanna nähnyt nälkää eikä joutunut nukkumaan ulkona. Matkan ajan Zuanna nautti suuresti Fransiskuksen seurassa; Roomaan päästyään tätä sen sijaan näkyi vain vähän, sillä Fransiskus joutui viettämään päivät enimmäkseen hänen pyhyytensä Innocentius III:n koollekutsumassa kirkolliskokouksessa. Zuannaa tai muitakaan seurueen naisia ei sinne päästetty; Fransiskus puhui konsiilin tapahtumista lähinnä sen, että hän suri Innocentiuksen armottomuutta harhaoppisia kohtaan, sillä Herrammekin oli kehottanut antamaan anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa. Roomasta pyhä Fransiskus ja tämän oppilaat palasivat joksikin aikaa Assisiin, kunnes Fransiskus lähti Egyptiin tapaamaan sulttaania, jonka Fransiskus joko toivoi kääntyvän kristinuskoon, tai suovan hänelle marttyyrin kruunun. Zuannaa Fransiskus ei ottanut mukaansa, eikä muitakaan oppilaitaan, yhtä veljeä lukuun ottamatta. Niin huolettomasti kuin Fransiskus itse olikin suhtautunut omaan kuolemaansa, Zuanna oli huolissaan ja rukoili kiihkeästi tämän hengen puolesta. Onneksi Kristus ja pyhät kuulivatkin Zuannan ja muiden Fransiskuksen oppilaiden rukoukset, sillä Fransiskus oli selvinnyt ja saanut sulttaanilta luvan käydä myös Pyhällä Maalla, Pyhän Johanneksen Akkossa. Sieltä pyhä Fransiskus palasi Assisiin. Fransiskuksen paluu ilahdutti Zuannaa, ja tämän karismaattinen, lempeä olemus ja tästä hyokuva elävä pyhyys saivat hänet kaipaamaan tämän seuraa. Samalla Zuanna oli kuitenkin toistuvasti hämmentynyt ja epävarma omasta asemastaan ja tulevaisuudestaan. Monet Fransiskusta seuranneet naiset olivat liittyneet myöskin elävänä pyhänä pidetyn Klaran naisyhteisöön. Päinvastoin kuin kiertelevät fransiskaaniveljet, nämä köyhät sisaret kuitenkin pysyivät luostarissaan rukoilemassa. Ajatus luostariin sulkeutumisesta pelotti Zuannaa, joka arvosti vapauttaan, mahdollisuutta kulkea Fransiskuksen mukana ja vierailla pyhissä paikoissa. Myös kuuliaisuuden vala, sitoutuminen kenen tahansa abbedissan tahtoon, tuntui hänestä epämukavalta; Zuanna arvosti vapauttaan, sitä, että leskenä saattoi tehdä mitä tahansa. Vuodet Fransiskuksen kanssa olivat Zuannan elämän onnellisinta aikaa. Hän heräsi joka aamu kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä armosta, joka hänelle oli suotu, että hän oli saanut elää elävän pyhän kanssa, katsellen, kuinka autuas Fransiskus jäljitteli Herraa ja Vapahtajaa. Zuanna tunsi itsekin uudenlaista rakkautta koko luomakuntaa kohtaan. Ajoittain tosin Zuanna tunsi mustasukkaisuutta, kun Fransiskuksen aikaa kului hänen nimeään kantavien fransiskaaniveljien luostarien asioiden hoitamisessa; Zuanna yritti parhaansa mukaan hillitä arvottomia tunteitaan ja keskittyä omaan rukouselämäänsä Fransiskuksen mallin mukaan myös tämän poissaollessa. Kun pyhä Fransiskus sai Kristuksen viisi haavaa osoituksena hurskaasta samaistumisestaan tämän kärsimyksiin, Zuanna iloitsi yhdessä Fransiskuksen ja muiden tämän oppilaiden kanssa ja suuteli haavoja, tuntien Kristuksen olevan lähempänä kuin koskaan. Herran vuonna 1226 Fransiskus kuitenkin pääsi Neitsyt Marian helmaan. Hänen kuolemansa tuntui Zuannasta käsittämättömältä; jotkut iloitsivat Fransiskuksen noususta taivaaseen pyhien joukkoon, mutta Zuanna itki katkeria kyyneliä surusta. Ennen kaikkea hän tunsi itsensä neuvottomaksi: minne hän voisi mennä ja mitä tehdä? Ilmeisin vaihtoehto, liittyminen pyhä Klaaran sisarten joukkoon, ei vieläkään houkuttanut Zuannaa. Tavallinen elämä Assisissa tuntui kuin varjolta siitä merkitystä ja hengellistä rikkautta täynnä olevasta elämästä jota Zuanna oli päässyt Fransiskuksen kautta ja kanssa maistamaan. Vain muutaman viikon jälkeen Zuanna tajusi, että ei voisi jäädä Assisiin. Kaikki kaupungissa muistutti häntä Fransiskuksesta, ja oppilasjoukko, jonka kanssa Zuanna oli kokenut niin suurta yhteenkuuluvuutta, hajosi osan mennessä luostariin, osan palatessa perheidensä pariin ja osan miehistä lähtiessä kiertämään maata kerjäläisvelijinä. Naisilta tämä vaihtoehto tuntui olevan suljettu, kunnes Zuanna eräänä yönä rukoillessaan johdatusta muisti lapsuutensa ha nuoruutensa matkat isänsä kanssa, pojan vaatteisiin puettuna. Kenties hänellekin olisi sittenkin mahdollista liikkua saarnaamassa, kuten Fransiskus itsekin oli tehnyt? Zuanna muisteli kertomuksia varhaiskristillisistä askeeteista, jotka olivat liikkuneet ja opettaneet miesten vaatteissa ja joiden kuuluminen naissukupuoleen oli selvinnyt vasta heidän kuolemansa jälkeen. Niin Zuanna kerjäläisveljen asussa lähti kohti pohjoista. Hänen mukanaan oli ainoana omaisuutenaan käsikirjoitus teoksesta Pyhän Fransiskuksen romanssi rouva Köyhyyden kanssa, erään veljen kirjoittama kirja, joka oli hänen tärkein muistonsa Fransiskuksesta. Hänen tavoitteenaan oli myös päästä käännyttämään pakanoita, joita pohjoisessa oli; saraseenejä hän ei uskaltanut lähteä käännyttämään, sillä jos itse pyhä Fransiskuskaan ei ollut saanut Egyptin sulttaania käännytettyä kristinuskoon, saraseenit olivat varmaankin toivottomasti pelastuksen ulkopuolella. Zuanna kulki kaupungista toiseen esiintyen nimellä Paolo, ja etenkin hurskaat naiset soivat hänelle almuja niin, ettei hän joutunut kertaakaan panemaan maata nälkäisenä; yleensä hän sai yösijankin. Zuanna luki Romanssia, saarnasi sen pohjalta mutta ennen kaikkea eli sitä täydellistä vapautta, minkä vapaus kaikista aineellisista siteistä saattoi antaa. Hän nautti tyhjästä tiestä edessään, ja siirryttyään pohjoisemmaksi opetteli samalla myös jonkin verran paikallista kansankieltä. Kaikki meni hyvin, kunnes Zuanna saapui Brandenburgiin. Brandenburgilainen paroni Germanus Dorrholtz, jonka maat olivat kaupungin liepeillä mutta joka vietti paljon aikaa myös kaupungissa, oli tunnettu ulkonaisesta hurskaudestaan - hän syyti omaisuuttaan pramean kappelin rakentamiseksi ja palkkasi pappeja rukoilemaan sielunsa puolesta. Hän ei kuitenkaan muuten ollut kristillisestä laupeudestaan tunnettu, vaan köyhät kuvasivat häntä armottomaksi verojen kerääjäksi. Kun sitten paroni tuli itsekin kuuntelemaan kerran Zuannaa tämän ollessa saarnaamassa kadulla, hän ei malttanut olla puhumatta ulkokultaisuudesta, valkeiksi kalkituista haudoista, joiden sisällä on saastaa. Paroni ymmärsi hyvin, mistä oli kyse; hänen kasvonsa punehtuivat. Zuanna kuvitteli tämän olevan häpeää ja synnintuntoa, mutta pian kävi ilmi, että kyse oli raivosta. Dorrholtz usutti miehensä Zuannan perään, karkottamaan tämän koko kaupungista. Kaikkein pahinta oli, että paroni ei ollut vain ulkokullattu, vaan hän oli pitkävihainen, ja oli kirjoittanut langolleen, jonka maat olivat Brandenburgista pohjoiseen ja kehottanut tätä olemaan päästämättä Zuannaa lainkaan mailleen. Lanko, Hermannus nimeltään, ei tyytynyt tähän, vaan usutti miehensä Zuannan kimppuun. Hän joutui näiden pahoin pieksemäksi. Zuanna oli myös nälissään, sillä kukaan ei uskaltanut uhmata Hermannusta ja antaa Zuannalle ruokaa. Zuanna vaelsi pohjoista kohti, mutta hänen kylkiluunsa olivat murtuneet selkäsaunan seurauksena, ja vaikka hän rukoili voimaa saarnata, hän tunsi olonsa jatkuvasti heikoksi ja huonovointiseksi. Seudulla liikkuivat myös maantierosvot, jotka riistivät Zuannalta hänen sauvansakin; Zuannalle jäi vain Romanssi, jonka hän oli kätkenyt vaatteidensa saumaan. Nälkäisenä, sairaana ja heikkona hän lopulta päätyi anomaan yösijaa Monsantrumin luostarista syksyllä 1227. Zuanna päätyi alkuun suoraan luostarin sairastuvalle, jossa hänen sukupuolensa luonnollisesti paljastui häntä hoitavalle luostarin yrttimestarille, sisar Roswithalle. Tämä hoiti Zuannaa lempein, kokenein käsin, ja vähitellen tämä sai voimiaan takaisin. Zuanna rukoili luostarin kappelissa johdatusta ja viisautta. Häntä hävetti myöntää sitä edes pyhien edessä, mutta häntä pelotti palata teille maantierosvojen ja ulkokultaisten paronien kätyreiden pieksemäksi. Vähitellen vahvistuessaan Zuanna seurasi Monsantrumin luostarin elämää, sisarten rukouksia ja työntekoa, ja huolimatta aiemmista epäluuloistaan hän alkoi pohtia, voisiko elämä luostarissa sittenkin olla Jumalan tahto hänen kohdallaan. Hänen ollessaan jälleen kerran polvilleen vaipuneena armollisen pyhän Äidin alttarin äärellä hän tunsi jonkun koskettavan hellästi hiuksiaan, vaikka ketään muuta ei ollut lähellä, Korvissaan Zuanna kuuli kuiskauksen: "Täällä tulet kohtaamaan elävän pyhän." Niin Zuanna ilmoitti äiti Agnesille, luostarin abbedissalle, haluavansa jäädä luostariin noviisiksi. Hän näytti tälle samalla Romanssia, sillä hän tiesi, että luostarisisarilla sai olla henkilökohtaista omaisuutta vain abbedissan luvalla. Zuanna pelkäsi, että abbedissa ottaisi tämän ainoan muiston Fransiskuksesta häneltä pois - ja samalla soimasi itseään tarrautumisesta maalliseen esineeseen. Hänen helpotuksekseen kuitenkin abbedissa vain vilkaisi kirjaa ja antoi Zuannalle luvan pitää sitä jatkossakin. Luostarissa Zuannan kertomukset elämästä Fransiskuksen kanssa herättivät sisarissa kiinnostusta, ihailuakin, ja tehtyään luostarilupauksen alkuvuonna 1229 hän on saattanut käyttää lahjaansa julkisesti toisille sisareille ja noviiseille opettaen, sillä apostolihan on kieltänyt vain sen, ettei nainen saa opettaa miestä. Zuanna on kyllä ripittäytynyt rippi-isälleen, iäkkäälle Heinricukselle, menneisyytensä kaikista tapahtumista, lähtien syyllisyydestään aviomiehensä kuolemaan, ja esiintymisestään miehen puvussa; tämän on määrännyt hänelle viimeksimainitusta katumusharjoituksia. Naisten saarnaamista sinänsä Heinricus ei vastustanut, mutta miesten vaatteisiin pukeutuminen oli hänestä luomisjärjestyksen rikkomista. Zuanna ei tosin ole varma, oliko se todella synti Jumalan silmissä; hän on elämänsä varrella kuullut pappien sanovan monenlaista, välillä yhden yhtä ja toisen toista. Zuanna kuitenkin suoritti katumusharjoitukset nöyrästi, ottaen sen kuuliaisuuden ja kärsivällisyyden harjoittamisena. Mutta kuka sitten on elävä pyhä, joka hänen oli määrä luostarissa kohdata? Luostarin vanhat sisaret Gertrudis, Elisabeth, Ysabel ja Cunigunde ovat innokkaasti ajaneet luostarin perustajan, Lugardiksen, julistamista pyhimykseksi, ja tämän pyhyyttä selvittelemään onkin saapumassa kuuriasta kaksi paavin lähettilästä. Mutta voiko edesmennyt Lugardis olla se elävä pyhä, jota Pyhä Äiti tarkoittu, vai viittaisiko tämä johonkin elävään henkilöön, johonkuhun luostarin nykyisistä sisarista? Zuanna on seurannut sisar Ursulaa, joka erityisen intensiivisesti kiduttaa lihaansa ja paastoaa, ja pohtinut, voisiko tämä olla elävä pyhä, vaikka tämä ei hohdakaan pyhyyttä samalla tavoin kuin Fransiskus. Nyt sisar Ursula on lisäksi vakuuttunut siitä, että vain joidenkin viikkojen kuluttua koittaa hänen kuolinpäivänsä, jolloin hän pääsee neitsyen helmaan. Ja toisaalta - aivan äskettäin levisi luostarissa huhu siitä, että sisar Scholastica oli luostarin kappelissa rukoillessaan saanut Herramme Kristuksen ristiinnaulitsemishaavat, aivan samalla tavoin kuin pyhä Fransiskus. Tai ei aivan samalla tavoin - hieman pettyneenä Zuanna sai huomata, ettei tämän käsissä ja jaloissa enää näkynyt haavoja. Sisar Theresa, joka oli ollut samaan aikaan Scholastican kanssa rukoilemassa, vakuutti kuitenkin nähneensä haavat, ennen kuin ne olivat alkaneet himmetä ja kadonneet sitten. Scholastica kertoi kuitenkin koko ajan tuntevansa haavojen suloisen poltteen. Voisiko vakava Scholastica olla pyhä? Zuanna ei ole varma. Luostarin sisällä Zuanna on eniten ollut tekemisissä niiden sisarten kanssa, jotka hänen laillaan tuntevan erityistä kutsumusta köyhyyden ihanteeseen. Näitä ovat etenkin edellämainitut sisaret Scholastica ja Ursula sekä lisäksi Ranskasta saapuneet sisaret Estelle ja Rixenda. Näiden kanssa Zuanna on keskustellut muunmuassa Romanssista, jonka osia hän on lainannut myös joillekin sisarista luettavaksi. Zuanna on ajatellut teettää Romanssista kopioita luostarin scriptoriumissa, jossa työskentelee kopisti sisar Theresa yhdessä oppilaidensa kanssa. Kopiointi pitäisi kuitenkin hoitaa salaa, sillä abbedissalta tuskin saisi lupaa kerjäläisveli-ihannetta edistävän teoksen kopiointiin; siinä määrin ovat viime aikoina abbedissa ja muut luostarin viranhaltijat sekä köyhyyden herätyksestä innostuneet sisaret ajautuneet vastakkain luostarin varoista keskustellessa. Erityisen läheinen suhde Zuannalla on viime aikoina ollut sisar Estellen kanssa. Kuten Zuannakin, tämä on saapunut Monsantrumin luostariin vasta vanhempana, joskin Estelle oli aiemmin ollut toisessa luostarissa Ranskassa. Kuten Zuanna, myös Estelle on kiertänyt saarnaamassa, huolimatta siitä, että hän on vain nainen, ja on tehnyt sen pelottomuudella, jota Zuanna suorastaan kadehtii. Estelle kertoi Zuannalle, että maailmalla ei ollut häneen mitään valtaa, joten sitä ei tarvinnut pelätä; hänen suhtautumiseensa maailmaan olikin varsin jyrkkä. Kun Zuanna kertoi Fransiskuksen luomakunnan ylistyksstä, Estelle suhtautui siihen lähes synkän huvittuneena; hänelle maailma oli ennen kaikkea saatanan temmellyskettä, ja todellisen uskovan tuli suunnata katseensa siitä pois. Zuanna ei kuitenkaan hätkähtänyt pienistä, vaan jatkoi mielellään keskustelua Estellen kanssa siitä, onko naisen sopivaa saarnata ja millä ehdoilla; oli mielenkiintoista keskustella naisen kanssa, jolla oli tosiaankin kokemusta kiertävän saarnaajan elämästä. Oliko pahin synti pukeutua miehen vaatteisiin (kuten Heinricus oli tuntunut olettavan), vai saattoiko nainenkin opettaa miestä, vaikka apostoli Paavali sen näytti kieltävänkin? Ja oliko hurskaan kristityn parempi elää luostarissa vai maailmassa? Keskusteluissa Estelle mainitsi myös erityisen kasteritaalin, jonka hän oli tehnyt eräälle kuolevalle naiselle, koska ketään muutakaan ei ollut paikalla, esimerkkinä siitä, että nainenkin saattoi toimia pakon edessä Herran asialla. Tämä viittaus rituaaliin häkelsi kuitenkin Zuannaa. Aikanaan Roomassa hän oli kuullut etenkin Ranskaan pesiytyneestä harhaopista, jota tukahduttamaan paavi oli toistuvasti lähettänyt sekä lähetystöjä neuvottelemaan että kristittyjä ritareita niin sanotulle Languedocin ristiretkelle. Näillä oli oma rituaalinsa, joka usein tehtiin juuri ennen kuolemaa, ja nämä elivät hyvin askeettisesti; aivan kuten Estellekin, joka pyrki kurinalaiseen elämään, ja kieltäytyi kalasta ja viinistäkin silloin kun niitä luostarissa tarjottiin. Voisiko Estelle, koska tämä vielä on ranskalainen, olla saanut vaikutteita näistä opeista? Mutta olisihan sen varmasti havainnut joku muu, abbedissa tai rippi-isät vähintäänkin, joten ehkä Zuanna on käsittänyt väärin. Hän on joka tapauksessa nauttinut välillä väittelyksikin yltyneistä keskusteluistaan Estellen kanssa. == Zuannan dilemmat == - Kuka on näyssä mainittu elävä pyhä? - Tulisiko Zuannan pysyä luostarissa jatkossakin, vai vielä kokeilla saarnaamista myös luostarin ulkopuolella? - Onko Estellellä vaikutteita kataarien harhaopista, ja tulisiko Zuannan mainita asiasta jollekulle, esimerkiksi rippi-isälleen? == Joitakin henkilöitä == Scholastica, 27: Zuanna suhtautuu hämmennyksellä Scholasticaan; tämä vaikuttaa hurskaalta ja pyhältä naiselta, ja Zuanna pitää mahdollisena, että tämä on se elävä pyhä, joka hänen oli tarkoitus kohdata. Mutta Scholastican pyhät haavat ihmetyttävät Zuannaa; kun pyhä Fransiskus sai Herramme haavat, ne olivat näkyvissä hänen kuolemaansa asti. Ovatko Scholastican näkymättömät haavat todelliset? Scholastica on usein avustanut lähes lukutaidotonta abbedissa Agnesia tämän kirjeenvaihdoissa; viime aikoina Scholastican ja Agnesin suhde on tosin ollut kireämpi, sillä Scholastica on kaikkein äänekkäimmin vaatinut luostaria elämään tiukemmin köyhyyden ihanteiden mukaisesti ja vastustanut monia abbedissan pyrkimyksiä tehostaa luostarin varojen keruuta. Ursula, 36: Ursula rukoilee, paastoaa ja odottaa lähestyvää kuolemaansa, pääsyään taivaan iloon pyhien luokse, innokkaasti. Ursulan paastoaminen ja lihansa kuolettaminen on kieltämättä kunnioitettavaa, mutta välillä Zuanna on ihmetellyt Ursulan synkkää ilottomuutta; eikö todellisen pyhän tulisi iloita Kristuksessa? Ursulan innokas paastoaminen on herättänyt myös kielteistä huomiota ja mm. abbedissa ja yrttimestari ovat yrittäneet saada tätä syömään hieman enemmän, jotta hän jaksaisi myös tehdä töitä. Ursula on kuitenkin jo vakaasti suunnannut katsensa tulevaan maailmaan. Estelle, 35: Sisar Estelle on olemukseltaan aina kurinalainen ja noudattaa kaikkia luostarilupauksiaan nuhteettomasti. Kenties liiankin; hän noudattaa myös joukkoa omia puhtaussäädöksiään, kuten pidättäytyy viinistä ja kalastakin. Nämä ovat saaneet Zuannan mietteliääksi; aikanaan Roomassa hän kuuli etenkin Ranskaan pesiytyneestä harhaopista, jota tukahduttamaan paavi oli toistuvasti lähettänyt sekä lähetystöjä neuvottelemaan että kristittyjä ritareita niin sanotulle Languedocin ristiretkelle. Näiden muinaisista harhaopeista, kuten gnostilaisuudesta, vaikutteita saaneiden kerettiläisten säädökset - tai se, mitä Zuanna niistä on kuullut - muistuttavat varsin paljon Estellen noudattamia omia säädöksiä ja tiukennuksia. Kun tämä vielä on Ranskasta kotoisin, Zuannan on vaikea olla ajattelematta, että tämä on saanut myöskin vaikutteita noiden kataareiksi sanottujen harhaopista. Toisaalta Zuanna kuitenkin on suuresti nauttinut keskusteluistaan Estellen kanssa, ja hänen on vaikea uskoa, että hänen tuntemansa hurskas nainen voisi olla vaarallinen kerettiläinen. Rixenda, n. 20: Ja jos Estellellä on jotain tekemistä kataarien kanssa, niin varmaan sitten Rixendallakin, niin tiiviisti yhtenä yksikkönä nämä kaksi ranskalaista toimivat. Rixenda on kuitenkin luonteeltaan hyvin erilainen kuin Estelle; paljon vähemmän kurinalainen ja päinvastoin varsin oikullinen, vaikuttaen paljon nuoremmalta kuin onkaan. Theresa, 28: Theresa on luostarin kirjuri, joka viettää suuren osan ajasta scriptoriumissa. Ihmisenäkin Theresa on melko syrjäänvetäytyvä, eikä Zuanna ole toistaiseksi oikein päässyt selvyyteen siitä, mihin ryhmittymään tämä kuuluu luostarissa. Zuanna tarvitsisi kuitenkin Theresan apua Romanssin kopioimisessa, sillä hänen haaveensa on levittää teosta ja Fransiskuksen ajatuksia myös kirjoitetun sanan välityksellä. Isä Heinricus, 70+: Zuannan rippi-isä luostarin papeista on ikivanha Heinricus, joka on aikanaan tuntenut myös luostarin perustajan Lugardiksen. Zuanna ei ole aivan varma siitä, onko Heinricus vanhuudenhöperö vaikö vain omalaatuinen; tämän käsitykset siitä, mikä on syntiä ja mikä ei, eivät aina vastaa sen enempää Zuannan omia kuin muidenkaan pappien käsityksiä. Heinricuksellaan on Zuannan tavoin hallussaan joitakin kirjoituksia, joista tämä siteeraa vaikeaselkoisia kohtia: "Niin suuresti ovat väärät kristityt valheen sokaisemia, ja papit enemmän kuin muut. Sillä he vainoavat ja vihaavat niitä jotka ovat itseään parempia, ja antavat niiden elää jotka ovat valheellisia viettelijöitä. Mutta tästä me tiedämme etteivät he ole hyviä paimenia, sillä he eivät rakasta lampaita, vaan pelkästään niiden taljoja." Zuannalle on tullut selväksi, että isä Heinricuksen suhde pyhään katoliseen kirkkoon ja sen hierarkiaan on usein epäluuloinen; kyse ei ole vain Lugardiksen seuraajan haaleasta suhtautumisesta sistersiläisiin.