= Pyhän Lugardiksen elämä veli Bagdemaguksen mukaan (kirj. Mikko Heimola 2012) = Veljilleni ja sisarilleni Kristuksessa, minä vähäinen veli Bagdemagus Flanderista Brüggen kaupungista, olen kirjoittanut tämän pienen kirjoituksen jotta kaikki tulisivat tietävään sen suuren pyhyyden jolla Herra on meitä siunannut Mecklenburgin neidossa Lugardiksessa. Sen laatu ei ole sellainen että sitä olisin tohtinut tarjota niiden suurten töiden rinnalle joita pyhimysten elämien ylöskirjaajat ovat näistä laatineet ellen pelkäisi että tieto Herran pyhästä naisesta muuten jää kaikille tulematta. Tämän toiveen minulle ovat myös lausuneet lukuisat ihmiset jotka ovat häntä minulle yksityisesti tai muiden edessä muistelleet, mukana hänen perustamansa Monsantrumin luostarin nunnia. Mutta jottei kuviteltaisi että itselleni maallista kunniaa haen, jätän kasteessa saamani nimen tähän yhteyteen kirjaamatta. Sillä kuten suuri Sulpicius Severus kirjoittaa, mitä hyötyä meille on lukea Hectorin urotöistä sotilaana tai Sokrateen filosofina, kun ihmisen velvollisuus ei ole etsiä itselleen ikuista muistomerkkiä vaan ikuista elämää. Ja tässä pyrkimyksessä ei ole parempaa opasta kuin pyhien miesten ja naisten esimerkki. Jumalan pyhä nainen Lugardis syntyi ja varttui Mecklenburgin maassa, jonka hänen isänsä Alfons oli ottanut pakanoilta tuodakseen sen Kristuksen valon piiriin. Jo nuorena hänet annettiin vaimoksi toiselle lännestä, Burgundin maasta, tulleelle ritarille jonka nimi oli Amauri. Mutta Lugardiksen syödän oli jo nuoresta kääntynyt Herran puoleen, ja hän toistuvasti torjui miehensä lähestymiset. Koska Amauri oli myös hurskas mies, ei hän ottanut vaimoaan vastoin tämän tahtoa, vaan nukkui lattialla. Näin kului aika, kunnes hän kuuli Marianmaalla alkaneen ristiretken pakanuuden kitkemiseksi tuosta maasta, jolloin hän otti miekkansa ja ristinsä, sekä vanhurskauden haarniskan ja uskon kilven, ja vapautettuaan Lugardiksen valasta joka sitoi heidät yhteen matkasi pois. Lugardis lähti Amaurin talosta kohti Compostelan Santiagoa, sillä hänen sydämensä halajasi pyhiinvaellukselle, mutta tiellä häntä vastaan tuli paholainen ihmisen hahmossa, ja kysyi minne hän on menossa. "Minne Herra kuljettaa", vastasi Lugardis. Tähän toinen: "Minne menetkin, paholainen kasaa esteitä tiellesi ja vastustaa pyrkimyksiäsi." Mihin Lugardis: "Herra on minun auttajani, siksi en pelkää. Mitä kukaan voisi minulle tehdä?" Silloin paholainen katosi pahanhajuisen pilven keskellä. Mutta Lugardis näki paholaisen työn jäljet ympärillään, sillä maalaiset olivat ymmärryksen puutteessa kääntyneet tämän puoleen, ja harjoittivat siksi yömyöhällä irstaita menoja joiden seurauksena heidän satonsa kukoisti mutta naapurikylissä lakastui. Ankarasti Lugardis heitä tästä torui, johdattaen monia takaisin päivänvaloon ja Kristuksen seurakunnan yhteyteen. Mutta kaikkia hänkään ei saanut pelastettua, vaan he jatkoivat valkoisella kankaalla peitettyjen pirunkuvien kantamista ympäri peltojensa. Kun Lugardiksen maine pyhänä naisena levisi, hän ei saanut enää hetkenkään rauhaa häneltä apua pyytävistä. Siksi hän perusti itselleen luostarin menemällä paikkaan jota kutsuttiin nimellä Grottenberg, luolavuori, ja jossa kukaan ei asunut. Tässä vuorenrinteessä olevassa luolassa hän rukoili Herraa ja paastosi. Kauaa hän ei kuitenkaan saanut olla rauhassa, sillä hänen perässään seurasi muita naisia, jotka halusivat myös vetäytyä maailmasta palvelemaan Herraa. Heidän nimensä olivat Binhildis, Gerturdis, Cunigunde ja Elisabet. Tällöin Lugardis vaati heitä vannomaan ne kolme valaa jotka Nursian Pyhä Benediktus luostarisäännössään määrää, olla kuuliaisia hänelle, olla ottamatta puolisoa, ja elää vailla omaisuutta. Näin he tekivät, ja näin sai alkunsa Monsantrumin luostari. Tuolla paikalla oli kuitenkin sijainnut myös pakanatemppeli, ja ihmiset tulivat ja jättivät uhrinsa suuren mäntypuun juurelle. Lugardis aikoi kaataa tämän puun, mutta temppelin papit tulivat estämään häntä. Pyhimys kärsivällisesti selitti heille, että puunrungossa ei ole mitään pyhää, ja että heidän on suunnattavaa rukouksensa Jumalalle. Silloin heistä rohkein sanoi hänelle: "Jos uskot että Herrasi suojelee sinua kaikelta, eikä tällä puulla ei ole voimaa, mikset anna meidän kaataa sitä sinun päällesi. Tokihan Herrasi suojelee sinua tältä." Ja niin vahva oli Lugardiksen usko, että hän suostui, ja vielä liikkui ollakseen aina juuri siinä kohtaa mihin puu näytti olevan kaatumassa. Kun runko sitten lähti kaatumaan, pysähtyi se puolimatkassa Lugardiksen kohotettua kätensä, ja pyörähti ilmassa ylösalasisin niin että se lopulta rysähti päinvastaiselle suunnalle. Pakanoiden papit pakenivat paikalta, ja Lugardis pyhitti paikan Herralle. Vastaavasta olemme saaneet lukea vain Severuksen kirjoittamassa pyhän piispan Martinuksen elämässä. Kerran oli joukko piispoja kokoontunut roomalaisen keisarin Frederikin pöytään, ylistäen tämän saavutuksia vihollistensa kukistajana, ja unohtaneet näin papillisen arvonsa. Siellä oli myös Schwerinin piispa Brunward, mutta ei Kölnin arkkipiispa Engelbert, joka pyhien sisarten kunniaa puolustaessaan myöhemmin kärsi marttyyrikuoleman. Ainoastaan Lugardis, joka oli saapuvilla, rohkeni lausua ettei hän voi nauttia sellaisen miehen antimista joka on valtansa säilyttääkseen väkivalloin riistänyt muita, ja halveksi Rooman pyhää isää jonka tehtäväksi Kristus oli jättänyt sitoa ja päästää maan päällä. Tällöin piispat häpesivät että olivat hiippakuntansa säästääkseen hylänneet paavin ja mielistelivät keisaria. Mutta keisari sanoi: "Puhut kovia sanoja, pyhä nainen. Osoittaakseni rakkauteni Kristukseen otan ristin ja lähden taistelemaan Jerusalemin kuninkaan puolesta." Mutta hän oli tässä lupauksessaan vilpillinen, ja kun hän viimein lähti, meni hän ottaakseen itselleen Jerusalemin kruunun, ja sanotaan, lankesi kasvoilleen Mahometin temppelissä. Siksi on oikein että pyhä isä on hänet kirkon yhteydestä erottanut, jotta saisimme arvollisemman keisarin. Nyt oli niin että paholainen yritti pakottaa pyhän naisen tahtoonsa monin keinoin, ja usein otti jonkin näkyvän hahmon jossa yritti peloittaa häntä kumartamaan itseään, mutta turhaan. Monasti vihollinen myos sanoin viekoitteli Lugardista ja pyrki saattamaan hanet epätoivoon. Vaikeinta pyhän naisen oli kestää sitä kun hän joutui kuuntelemaan luentaa silloisten ja tulevien opetuslastensa synneistä ja erheistä, sillä hän tiesi näiden olevan totta. Methildis on kieltänyt ja tulee kieltämään sinut kuin Pietari kukon kolmasti laulaessa. Himo ja viha täyttävät Eufemian ajatukset päivin ja öin. Laiska Frena antaa noviisiensa juosta yöt ulkosalla. Roswitha ei huolehdi potilaistaan vaan jättää nämä viime hetkillään vieraisiin käsiin. Ysabel kantaa sisässään suurta syntiä jota ei tohdi tunnustaa. Ishildia ajaa ilkeisiin juoruihin kostonhimo ja hän unhoittaa Kristuksen. Katharina tuntee vetoa harhaoppiin. Scholastica ei muista uskollisuuden valaansa eikä Zuanna naisen osaa. Ja Philippa pistää rintaasi kuin käärme. Mutta Lugardis vastasi että se pyhä elämä mitä he ovat sitoutuneet elämään pyyhkii pois menneet synnit niin kauan kuin sisaret pysyvät uskollisina niille valoille joita he ovat hanelle antaneet. Paholainen vastasi että Herra ei ole luvannut armahdusta niille jotka ovat hairahtuneet kuolemansyntiin, ja että vaikka Lugardis itse pelastuisi, joutuisi hän todistamaan kuinka hänen laumansa tuomitaan. Pyhä nainen nousi ja vasten vihollisen kasvoja huusi: "Jos sinä, kurja olio, edes tänä hetkenä kun tuomiopäivä on käsillä, luopuisit ihmiskunnan kiusaamisesta ja katuisit tekojasi, lupaisin minä Herraan luottaen sinulle täyden armahduksen Kristuksessa." Näin pyhä nainen paljasti sen tunteen mikä ajoi häntä tavoittelemaan syntisistä syntisimmänkin pelastusta, vaikka kaikki lopulta onkin Herran kädessä. Tässä kohtaa, jotteivat vähäisemmät lukisi pyhän naisen Lugardiksen synniksi sitä etteivät häntä seuraavat ole hänen veroisiaan pyhyydessä, on syytä muistaa että myös pyhän piispan Martinuksen oppilaissa oli teeskentelijöitä jotka väittivät käyvänsä keskusteluita enkelten kanssa vain saavuttaakseen kunnioitusta ihmisten silmissä. Herra tuomitsee heidät, vaikkemme täällä maan päällä heitä tuntisikaan. Kun hänen aikansa tuli, Herra otti luokseen pyhän naisen Lugardiksen, jotta tämä pääsisi muiden pyhien yhteyteen. Tällöinkin hänen ajatuksensa olivat kuitenkin niissä jotka jäävät hänen jälkeensä, ja heitä auttaakseen hän leikkasi ruumiistaan irti rintansa ja yhden sormensa, ja jätti nämä heille. Näiden pyhäinjäännösten ihmeteot ovat lukuisat, mutta kerron tässä vain yhden, eräältä luostarin nunnalta kuulemani kertomuksen, sillä se todistaa kaikkien muiden puolesta: Vanha sisar makasi kuoleman kielissä, ja odotti vain että sillä hetkellä matkalla oleva rippi-isä saapuisi antamaan hänelle synninpäästön. Tämä kuitenkin viipyi, ja hänelle seuraa pitämään jätetty nuori sisar väsyi ja nukahti. Herätessään hän säikähti nähdessään vanhan nunnan makaavan kylmänä ja kuolleena, eikä mikään saanut häntä enää heräämään. Pappi kuului jo nousevan tietä luostariin. Tällöin tämä sisar juoksi kirkkoon, ja koska kukaan ei ollut näkemässä, otti alttarista siellä säilytetyn Lugardiksen pyhäinjäännöksen -- hänen rintansa -- ja kiiruhti sen kanssa vanhan sisaren luo. Laskien sen tämän rinnalle hän rukoili pyhimykseltä anteeksiantoa omalle synnilleen, ja pyysi ettei vanhaa sisarta rankaistaisi hänen tähtensä. Tässä paikassa kuollut nunna henkäisi syvään ja kohotti kättään. Iloiten nuori sisar kiitti Lugardista, ja kutsui papin kuulemaan synnintunnustusta, minkä jälkeen kuoleva toisen kerran päästi henkensä irtoamaan ruumiista. Mutta nyt kirjoitukseni päättyy, ei siksi että kaikki sanomisen arvoinen pyhästä naisesta Lugardiksesta olisi sanottu, vaan koska minun on luovutettava tehtävän valtavuuden edessä. Sillä vaikka hänen tekonsa ovat sanoin kuvailtavissa, mikään kieli ei pysty kuvaamaan hänen sisäistä elämäänsä ja päivittäistä käytöstään, jotka tauotta veivät hänet lähemmäs taivaallista elämää. Siunattu olkoon tuo nainen, joka oli vailla valhetta ja petosta, vapaa tämän maailman kahleista. Siksi luotankin tämän pienen teoksen tuovan iloa kaikille joille Kristuksen totuus on rakas, riippumatta siitä kokevatko he jonkin siinä esitetyn olevan itselleen epämieluisaa. Sillä on yksin Herran asia tuomita.